24.11.2020

himassa.net

Hyödyttömiä uutisia

OVR- ilkivaltaa Porvoossa

1 min read

Porvoo 30.11.2008
OVR (operaattoreiden vapautusrintama) on ilmoittautunut Porvoon jalostamon turkishaalari-iskun tekijöiksi. Vapauteen pääästettiin noin tuhat eristyksissä elänyttä operaattoria sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Jalostamon johtaja Rontti Markainen: ”eivät ne osaa tuolla luonnossa vapaana elää. Osa juoksentelee metsissä, osaa jää auton alle ja muutama on löytynyt siltarumpuihin juuttuneena, kun ne etsivät paikkaa päiväunilleen. Eivät ne osaa vapaana nukkua, kylmettyvät. Kypärät ja nimikyltit on revitty irti ja sekoitettu, ei niistä töläisistä enää mitään selkoa ota, kaikki ihan samannäköisiäkin”
OVR on ilmoittanut tavoitteekseen vapauttaa kaikki tehdastyön ikeessä, ahtaissa ja epäinhimillisissä oloissa, riutuvat työläiset takaisin luontoon, mutta Markainen muistuttaa: ”ne ovat täysin tyytyväisiä oloihinsa sermeissään ja ohjaamokaarissaan, kun eivät kurjat tietenkään paremmastakaan tiedä. On kohtuutonta aiheuttaa eläimille ylimääräistä stressiä päästämällä niitä tuonne ihmisten sekaan juoksentelemaan. Vahinkojen korjaamiseen, uusien operaattoreiden poimimiseen ja merkitsemiseen menee nyt aivan kohtuuton määrä veronmaksajien rahoja.”
Käykö jalostamo nyt vajaakapasiteetilla? ”ei tietenkään, automaatio hoitaa jalostamis- ja lastaustoiminnot edelleen kuten ennenkin, ainoastaan puuttuva esteettinen työläisten virta vuoronvaihdon aikaan aiheuttaa pahaa mieltä päiväporukassa jalostamon keskuskonttorin ikkunoissa, näkisittepä ne surulliset ilmeet, jotka sermeissä hiljaa itkevät”.

Muita uutisia

1 min read