-
Cafe Åga-vuodet 1994-2008, Porvoo Borgå
Osa 1: Intro:
Åga oli Porvoon jokirannan ainoa kansankuppila lama-ajasta finanssikriisiin asti. Kun omistaja päätti ajaa toiminnan alas, päättivät paikalliset järjestää minifestivaalit. Ne kestivät tiistaista sunnuntaihin. Joka päivä oli musiikkia tarjolla, joka päivä oli iloisia humalaisia ihmisiä ja kohtaamisia. Ne olivat hyvät bileet. Löysin sattumalta jostain muuttolaatikostani serkkuni Jounin äänittämänä koko festivaalin. Päätin tehdä siitä kuunnelman. Tarinat ennen biisejä eivät ole mitenkään kronologisessa järjestyksessä, vaan pikemminkin anekdootteja ja satunnaisia muisteloita Ågaan liittyen. Sen sijaan musiikki esittäytyy vähintään, jos ei nyt järjestyksessä, niin ainakin päiväkohtaisesti. Ensimmäinen jakso on tavallaan intropuhe, jonka jälkeen esittäytyy Sieluttomat Veljet:
Sieluttomat Veljet: Tuska on totuus Osa 2: Liian todellista
Oman bändimme Banana Republikin ensimmäinen biisi ei ehtinyt ihan kokonaan äänitteelle :D, joten lisäsin ainoastaan sen loppukohkauksen jakson loppuun. Kesähiki on biisi, jota suunnittelin aikoinaan kesäkumibiisiksi ja bändimme silloinen basisti ehti jo tänään ehdottamaan että tämä tullaan kyllä vielä äänittämään uudestaan. Toivottavasti löydän ne sanat jostain, lolloti. Toisessa osassa muistelen yhtä useista krapulaisista aamuistani Ågaan liittyen. Pannaan kumi laulamaan!:
Banana Republik: Kesähiki Osa 3: Perkeleen lokki
Ja koska meidän edellinen biisi oli tynkä, otin täyden vapauden koostajana lisätä meiltä vielä yhden kappaleen. Se on basistimme Antin käsialaa ja siinä nautitaan kuumasta kesäpäivästä. En tiedä tarkalleen mikä Suvin tarina on, mutta biisin paikkakunnasta päätellen voisin kuvitella sukunimensa olleen Lahti?
Kuunnelkaapa toisen kitaristimme Tomin säkeistön riffiä, nerokas. Itsehän aloitan soolon päin vittua, koska en ymmärrä musiikista mitään, mutta julkaisen tämän silti koska oon reböl.
Banana Republik: Suvi Osa 4: Bill Haley ja Huojuva Heiskanen
Siirrytään keskiviikkoon. Löylyt alkaa lämpenemään ja ilma kostumaan. Se on vaan pakko löylyin tähden upottaa lisää pökköä tulipesään.
Sami Heiskanen & Istu ja pala: Puita kaminaan (31.8.23 Tässä vaiheessa huomasin, että mun julkaisustrategia, jota siis ei ole ollut, kuten ei käsikirjoitustakaan lol, on vähän raskaanpuoleinen ja pirstaleinen. Joten päätin tehdä koko kuunnelman yhteen putkeen ja kehittää siihen ehkä jopa jonkunlaisen kaaren. Joten hommaan tulee nyt taukoa, kun teen klippejä, muistelen anekdootteja, ehkä jopa käsikirjoitan, käyn kaupungilla vähän heruttelemassa muistoja ja leikkelen noita äänityksiä. Eli palailen asiaan, jos jaksan tehdä homman loppuun asti jotenkin tolkullisessa muodossa. Aikaahan tässä vissiin on.)
-
Kauppaan vähän poistoja
Luovuin tuossa treenitilastani ja nyt paikat tursuaa kotona kaikenlaisia hilavitkuttimia. Sen lisäksi haluaahan sitä aina ostella sitten uusia hilavitkuttimia. Hintoja on yritetty spottailla windowsin arviointisivuilta (Reverb, eBay yms.), mutta jos sinulla on jokin hyvin perusteltu arvio miksi haluaisit maksaa enemmän, olet vapaa keskustelemaan asiasta.
En välttämättä ehdi ihan samalla minuutilla vastaamaan tiedusteluihin, koska en tee tätä kappalemyyntiä työkseni, joten olethan kärsivällinen. Tarkistan sähköpostin noin kerran päivässä, ehtiessäni. Mutta pyrin aina vastaamaan. Myös keskustelun puolella (Huoneet) voi ns. julkisesti ihmetellä maailman menoa.
https://himassa.net/kauppa
-
Aina muoto ennen sisältöä
Aikonaan “opiskellessani” opin hyvin nopeasti, että kiinnittämättä huomiota raportoitavan asian sisältöön, sen saa hyväksytettyä keskittymällä raportin ulkonäköön. Tästä kehitin itselleni sloganin “aina muoto ennen sisältöä”, jota olen “menestyksekkäästi” noudattanut näihin päiviin asti.
Esimerkiksi Powerpointia luodessa on tärkeää keskittyä miellyttäviin väreihin (ei räikeitä, eikä pastellia, mutta silmälle ystävällisiä), erilaisten tekstilaatikoiden välyksiin (ne ei vaan saa olla kiinni toisissaan, vaan niiden pitää hengittää. Mutta ei niin paljon että tuntuu kuin ne katselisivat harottavin silmin. Liian kaukana toisistaan olevat elementit ovat jopa tavallaan perverssejä, siinä kun Powerpointin ylipäätään pitäisi olla hellää, mutta määrätietoista kummankin hyväksymää seksiä.) Myös fonttikoko on tärkeä. Jos sitä sinun niin tärkeää “asiaasi” on kymmeniä sanoja, tilputa ne useammalle slaidille, fonttikoon minimi on ehdoton 12px. Myös tekstilaatikoiden reunojen paksuus on tärkeää. Jos asia on jämäkkää johonkin kaivostoimintaan liittyvää, tulee myös reunaviivojen olla jämäköitä. Ainakin 3px. Jos myydään käsirasvoja, niin silloin ei ole niin väliä. Silloin myös pastellivärit käy ihan all right.
Powerpoint täydellisine symmetrisyyksineen kruunataan viimeisellä slaidilla aina jollain tylsällä firman logolla. Aivan yhtä hyvin esityksen voi kruunata tekemällä Powerpointilla omanlaisensa animaation, siihen kun kyseisessä taideohjelmistossa löytyy upeat työkalut. Itse tein tällaisen pyöräilevän herrasmiehen nimeltään Mr. Assmister. Jos ihmettelette, miksi kyseinen animaatio on kuvattu kännykällä näyttöpäätteestä, niin sen kun ihmettelette. Niin ihmettelen minäkin ´_’
Hyviä Powerpoint-hetkiä kaikille. Seuraavassa osassa opettelemme sommittelemaan kuvia kaksikymmentäsivuiseen Word-tiedostoon.
.
-
Joulukuu 2022
Heräsin yhtenä päivänä vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Tai tiesin toki mikä todellisuus nyt olikaan menossa, mutta ajatuksissani menin eri maailmaan. Heräsin, mutta en unesta.
Tässä nimenomaisemassa todellisuudessa katsoin ulos ikkunasta. Suurten lasiseinien, keinovalojen ja ledilamppujen särisevästä loisteesta katselin ulos pimenevää syysiltaa. Parkkipaikalla oli sekalainen määrä erivärisiä autoja. Suurimmaksi osaksi harmaita, joiden päälle tihutti loppusyksyn jäätävää hienojakoista vettä. Mietin sitä katsoessani miksi olen täällä. Olin suorittamassa jotain määrittelemätontä tehtävää. Istumassa palaverissa, nyökkäilemässä, syomässä viineriä ja naureskelemassa kohteliaasti niiden muidenkin tyhjää elämää viettävien tyhjiä korulauseita oksentavien vertaisteni seurassa. Tai ei edes vertaisten. Nämä ihmiset oli ihan koulutettuja näitä asioita varten. Itseänihän ei ole, siksi olokin oli hieman epätodellinen.
Kello kävi neljää, kohta olisi aika sulkea yhtiön tarjoaman kohtuuhintaisen kannettavan tietojenkäsittelylaitteen kansi niin kutsutun työpäivän kruunuksi ja kohteliaasti hymyillen toivottaa päivänjatkoja. Tietäen että huomenna olisi täysin samanlainen päivä. Ainoastaan päivänpaiste olisi pikkuriikkisen lyhyempi kestoltaan, käytiinhän jo marraskuuta. Havahduin toteamukseen palaverin vetäjältä, että eiköhän jatketa huomenna. Juumoro, totesivat etänä osallistuneet ja heidän avatarinsa poistuivat vuoronperään osallistujaluettelosta. Varmaan koiran kanssa menevät lenkille, ajattelin, tai punttisalille. Semmoista normaalit ihmiset tekee. Sitten rakastelevat puolisoitaan takkatulen loimussa. Ikean karhuntaljalla. Ajatus huvitti.
Pakkasin tietokojeeni, puin hattuni, pakkasin asiaankuuluvan juomapulloni ja muistiinpanovälineeni reppuun ja tiesin miten ilta etenee. Kohensin kauluksia. Tihkusateessa tarvoin kohti ostoskeskusta, kävelysiltaa yli kaupunkiin johtavan monikaistaisen tien, läpi käsittämättömään paikkaan rakennetun omakotitaloalueen, puistikon. Leikitellen ajatuksella että se valtaväylä olisi kuin valtimosuoni syöttämässä elämää ja ravinteita suurelle sydämelle, joka pumppaisi toivoa ja uskoa kaikkiin meihin. Ajatus kiehtoi ja hymähdin omalle positiivisuudelleni. Tunsin iloa naiviudestani. Halusin olla naivi. Ja nuori. En ole kumpaakaan.
Tuuli riepottelee takinhelmaa. Ostoskeskuksessa on matala, 1970-luvulla rakennettu kaljabaari Onni, jonka tiskille könyän. Olen täällä jo tuttu kasvo, olenhan ollut komennuksella jo kaksi viikkoa. Tänään ei tosin ole töissä tuttu käheä-ääninen baarinpitäjä, vaan tiskillä on iloinen, nuorehko tuuraaja. En ole hyvä määrittelemään ihmisten ikiä. Pitää nähdä vuosirenkaat, sutkautan itselleni. Hymähdän.
Juon vain kaksi tuoppia. Huomennahan on taas työpäivä, ei sovi ikäihmisen vetää itseään aivan piippuun, vaikka se annettava työpanos muutenkin on aika tulkinnanvarainen. Ja onhan se noloa, haista vanhalle viinalle niiden mansikantuoksuisten sisustustyynyihmisten joukossa. Moita huikatessani nuori baarimestari hymyilee ja moimottaa takaisin. Kohennan kauluksia ja kävelen biljardipöydän editse ulko-ovelle. Hetken mielijohteesta käännyn takaisin ja kysyn onko hän huomennakin töissä? Ei ole, hän muuttaa huomenna toiselle paikkakunnalle.
Niin minäkin. Päätin sen juuri.
-
Pedaalihelvetti
On siinä polkusinta. Artikkelissa videota kaikista mahdollisista polkimista. Tai no okei ei kaikista, mutta kaikista tarpeellisista.
Silvoplee.
-
Maailmanpoliittisissa myllerryksissä
On se perkele. Melkein saattoi rauhallisten aikojen koittaessa jo uskoa ihmiskuntaan, että asioista voitaisiin sopia jollain rakentavalla tavalla. Vettä hankittiin kuiville alueille, konfliktien määrä maailmassa oli vähenemään päin. Mutta ainahan sitä tyyntä on myrskyn edellä. Pikainen vilkaisu käynnissä oleviin kriiseihin maailmalla maalaa taas mielen harmaan ja paskan sävyisillä ajatuksilla; edellisiäkään konflikteja ei ole vielä loppuun saatettu. Eikä niissä ole kovin toiveikkaita tulevaisuudennäkymiä. Tuntuu että edes mikään suurvalloista ei ole enää terässään. Jenkeillä on omat luurankonsa ja sisäpoliittiset haasteensa, Venäjä ajautuu mielettömään diktatuuriin, Kiina kurittaa pienimpiään, Pohjois-Korea kehittää ohjuksiaan ja ydinaseitaan. Intia, noh, lisätkää itse. Koulukiusaaja on edelleen pihan kovin jätkä.
Mutta ei se mitään. On asioita joille emme voi mitään. Tehtävämme on mennä tarvittaessa laulaen maailmanpalon mukana. Pelätähän ei saa. Se on kiellettyä. Ja itku. Se on heikon ihmisen merkki. Ihmisen tulee kaataa autoja ja karjua. Kellon ympäri. Semmoinen se meidän helvetin lutuinen maailmamme vain on. Sori siitä.
-
-
“Me kuolemme tänne!”
Viime aikojen ravintolakulttuuri on kokenut ennennäkemättömiä muutoksia. “Suuri osa myynnistämme on käytännössä ollut iltakymmenen jälkeen, kun juhlakansan talousjärjen remmit ovat suotuisasti löyhenneet”, kuvittelen useammankin kuin yhden ravintoloitsijan toteavan. “Emme tule enää toimeen, koko ala on masentavassa syöksykierteessä. ”
Myös asiakaskunta on kokenut ahdistusta nykyisten rajoitusten piirissä. “Me käytännössä kuolemme kaljan puutteeseen. Tai kaljaan. Tai johonkin!” Kanta-asiakaskunnan harventuminen mietityttää muutenkin kenttää: “Gambi lähti, ei sanonut sanaakaan. Viimeisellä kaljalla sanoi että hallitus mokasi tämän homman, Sorsa ei olisi mokannut.” Oli vaikeaa olla samaa mieltä. “Herrat ja rouvat perkele. Vai onko ne kaikki edes naimisissa?”
Voimme vain seurata tilannetta. Emme tiedä mihin se voi muuttua, koska emme seuraa uutisia. Mutta ravintola-ala on pelastettava, vaikka se vaatisi osaamisalueemme ulkopuolisia toimia. Emme koskaan pääse siihen viisauteen, jolla oppisimme ne tunnistamaan. “Emme ehkä kuole, mutta hyvin hankalaksi tämä elämisen lyhentäminen on tehty”, keksin jonkun sanovan.
-
Vuoden 2020 pohdintaa
No johan olikin. Saatana. Luuli että oli hyvä vuosi, mutta sitten ei se ollutkaan niin hyvä vuosi. Oli ihan huono vuosi.
-
Pakettiautotarjous päättyy.
Heissan. Pakulla alkaa varustelu kesän rientoja varten, joten ensi viikon ajojen jälkeen se ei ole enää lainattavissa, kuormatila rakentuu muuhun käyttöön. Hyvät kesän jatkot kaikille.
