Biisiprojekti jatkuu.
Niinhän sen piti mennä, että tehdään viikossa biisi. Onhan se helppoa noilla oikeilla biisintekijöilläkin. Mutta kun siinä on muutama kompastuskivi. Ensinnäkin sellainen itsestäänselvä asia kuin aika, joka jonkun viisaan mielestä ei luemma merkitse mitään suuressa kuvassa. No niin, herra on hyvä ja istahtaa tuohon musahuoneen jakkaralle kertomaan lisää, ei kai haittaa jos käyn duunissa, paskalla, syömässä, koirien kanssa ulkona välillä? No hyvä.
Toinen on kaljanjuonti, ja se onkin se tärkeämpi. Eihän se haittaa, jos käy välillä pari kuustoista päivää kavereiden kanssa ulkona hakkaamassa bilistä, ja löytää kapakin missä on se bilis, se on aamulla auki ja sieltä saa ruokaa. Niin, kyllä mä tiedän, se on mahtavaa. Mutta ei semmosella muusikoksi tulla, vaan juopoksi.
Noh, niitä vuosiahan ei takaisin saa. Nyt sitten astmaoireisena, paskakuntoisena ja potentiaalisena diabetespotilaana tehtaalla työssäkäyvänä voi harrastaa näitä ihan vitun väsyneitä biisiproggiksiaan netissä, koska ei omaa enää mitään muuta elämää, ne biliskaveritkin on ihan oikeita perheellisiä ihmisiä.
Ja kohtahan mäkin varmaan ostan kävelysauvat.
Liidikitaroita koetettu muutaman(sata) muutaman(sata) kaljaa jälkeen soittaa:
[audio:https://himassa.net/himassa/wp-content/uploads/2009/03/final-curtain-pt3.mp3]