taidetta ja turhuutta kotioloissa
Sarjakuvan teko on aika niskojapakottavaa siihen nähden, miten vähälle huomiolle moinen kuitenkn loppujen lopuksi jää. Se luetaan kerran ja sanotaan meh. Mutta onhan se harrastaminen mukavaa, minkä vaan harrastaminen. Ennen vanhaan animointeja tehtiin kirjan sivuille, jotka sitten heräsivät elämään sivuja plärätessä. Periaate on nykyäänkin sama, työkalut vaan aika erilaisia. Nykyäpeillä, kuten Frescolla, on onion-skin -ominaisuus,…
Osa 1: Intro: Åga oli Porvoon jokirannan ainoa kansankuppila lama-ajasta finanssikriisiin asti. Kun omistaja päätti ajaa toiminnan alas, päättivät paikalliset järjestää minifestivaalit. Ne kestivät tiistaista sunnuntaihin. Joka päivä oli musiikkia tarjolla, joka päivä oli iloisia humalaisia ihmisiä ja kohtaamisia. Ne olivat hyvät bileet. Löysin sattumalta jostain muuttolaatikostani serkkuni Jounin äänittämänä koko festivaalin. Päätin tehdä siitä…
Luovuin tuossa treenitilastani ja nyt paikat tursuaa kotona kaikenlaisia hilavitkuttimia. Sen lisäksi haluaahan sitä aina ostella sitten uusia hilavitkuttimia. Hintoja on yritetty spottailla windowsin arviointisivuilta (Reverb, eBay yms.), mutta jos sinulla on jokin hyvin perusteltu arvio miksi haluaisit maksaa enemmän, olet vapaa keskustelemaan asiasta. En välttämättä ehdi ihan samalla minuutilla vastaamaan tiedusteluihin, koska en tee…
Aikonaan “opiskellessani” opin hyvin nopeasti, että kiinnittämättä huomiota raportoitavan asian sisältöön, sen saa hyväksytettyä keskittymällä raportin ulkonäköön. Tästä kehitin itselleni sloganin “aina muoto ennen sisältöä”, jota olen “menestyksekkäästi” noudattanut näihin päiviin asti. Esimerkiksi Powerpointia luodessa on tärkeää keskittyä miellyttäviin väreihin (ei räikeitä, eikä pastellia, mutta silmälle ystävällisiä), erilaisten tekstilaatikoiden välyksiin (ne ei vaan saa olla…
Heräsin yhtenä päivänä vaihtoehtoiseen todellisuuteen. Tai tiesin toki mikä todellisuus nyt olikaan menossa, mutta ajatuksissani menin eri maailmaan. Heräsin, mutta en unesta. Tässä nimenomaisemassa todellisuudessa katsoin ulos ikkunasta. Suurten lasiseinien, keinovalojen ja ledilamppujen särisevästä loisteesta katselin ulos pimenevää syysiltaa. Parkkipaikalla oli sekalainen määrä erivärisiä autoja. Suurimmaksi osaksi harmaita, joiden päälle tihutti loppusyksyn jäätävää hienojakoista vettä….
On siinä polkusinta. Artikkelissa videota kaikista mahdollisista polkimista. Tai no okei ei kaikista, mutta kaikista tarpeellisista. Silvoplee.
On se perkele. Melkein saattoi rauhallisten aikojen koittaessa jo uskoa ihmiskuntaan, että asioista voitaisiin sopia jollain rakentavalla tavalla. Vettä hankittiin kuiville alueille, konfliktien määrä maailmassa oli vähenemään päin. Mutta ainahan sitä tyyntä on myrskyn edellä. Pikainen vilkaisu käynnissä oleviin kriiseihin maailmalla maalaa taas mielen harmaan ja paskan sävyisillä ajatuksilla; edellisiäkään konflikteja ei ole vielä loppuun…
Suomentaminen on herkkää hommaa. Tulee saada alkuperäisen tarinan essenssi jotenkin tulkittua omalla kotimaisellaan. Mielestäni tämä on verrattain onnistunut yritys. Vaikka toki itse sanonkin.
Viime aikojen ravintolakulttuuri on kokenut ennennäkemättömiä muutoksia. “Suuri osa myynnistämme on käytännössä ollut iltakymmenen jälkeen, kun juhlakansan talousjärjen remmit ovat suotuisasti löyhenneet”, kuvittelen useammankin kuin yhden ravintoloitsijan toteavan. “Emme tule enää toimeen, koko ala on masentavassa syöksykierteessä. ” Myös asiakaskunta on kokenut ahdistusta nykyisten rajoitusten piirissä. “Me käytännössä kuolemme kaljan puutteeseen. Tai kaljaan. Tai johonkin!”…
No johan olikin. Saatana. Luuli että oli hyvä vuosi, mutta sitten ei se ollutkaan niin hyvä vuosi. Oli ihan huono vuosi.